perjantai 25. marraskuuta 2016

Sohvaa, nojatuolia ja valaisinta



Tulihan sitä valmista, viimeinkin. Sain nimittäin hyvin pitkään roikkuneen sohvaprojektin viimein valmiiksi! Muistatteko tämän nojatuolin, jonka tuunasin Tuunari-palstalla jo viime vuonna? Nyt on koko sohvaryhmä valmis, eli toinenkin nojatuoli ja sohva. Ah.

Nämä pyörivät alakerrassa tiellä milloin missäkin, saivat viimein väriä pintaansa ja koska en jaksanut ommella päällisiä lisää itse, vein koko shown ompelijalle. Ainoastaan istuimen alaosan tarranauhalla kiinni olevat rungon irroitettavat päälliset oli pakko tehdä itse sillä niitä täytyy sovittaa välillä.


Nämähän täytyi hioa, tai siis ei ole pakko mutta minusta se vaati sitä. Ja sitten maalattiin Ottossons-pellavaöljymaalilla, the ultimate greige-väri tulee umbran harmaasta ja lämpimän harmaasta, näitä maaleja saa vaikka tuolta Domus Classicalta. Patjat ovat futoneita ja ne ovat täältä, tyynyissä puuvillatäyte ja ne eivät hiosta vaikka kuinka näissä istuskelisi. 


Nyt kun on yksi nojatuoli ollut ankarassa käytössä 2-koiraa-kissa-sottaiset-ihmiset-kotitauloudessa vuoden niin valkoista pellavaa voin suositella, kun tekee irroitettavat päälliset. Itse minä olen eniten ensimmäistä nojatuolia sotkenut, hehee. Uudet päälliset ovat vähän vielä tiukat, sillä kutistuminen pesussa otti nyt vähän liikaakin vaikka sitä laskin mukaan, mutta näitä pitää nyt vaan vähän nuhjuttaa. Sohvilla pitää myös röhnöttää, tärkeä työvaihe.


Ihanat pellavaiset kattovalaisimet ovat pitkällisten kirpputori-hankintojen tulos ja viimein kierrätys käyttöön, veivät meinaa aika paljon tilaa työhuoneesta. ohjeet näihin löytyy nyt juuri tulevana viikonloppuna Iltalehden viikonloppunumerosta, tutusta Tuunari-palstasta. Mä olen näihin aika myyty, toimivat nyt jouluvalojen korvikkeena olohuoneessa kun en laittanut liian kirkasta polttimoa. 


Lyhdytkin ovat Tuunari-tuunaus parin viikon takaa, eli joka toinen viikkohan tuolla Tuunari-palstalla viikonloppuisin löytyy ohjetta meikäläiseltä.


Lampaantalja on Tiirinkosken tehtaalta heidän omista lampaista, kun palelee niin haluaisin kokovartalopuvun tätä. Se on niin hykerryttävän lämmin. 


Sitten siis röhnötellään. Useimmiten, tuossa on mies ja koira. Miten teillä?

Muistakaa ihmeessä huomenna lauantaina on viimein meidän Joulumarkkinat asemalla, upea päivä tulossa taas ja en melkein malta odottaa, toivottavasti nähdään siellä!


I finally got it done. This sofa project has been waiting in storage and in the middle of everything, and now it's done! The old rattan sofa, and two armchairs are great together and had a huge update with new cushions, covers and colour. I did one of the armchairs already a year ago, here you can see the before and after, huge difference! The paint is natural linseed oil paint, Ottossons, and colour, the perfect greige is a 50-50 mix of warm grey and grey umbra. 

The cushions are futons, they are from here, and the covers are full linen and detachable. I didn't re-upholster the frames, those covers are on there with velcro and can be washed at any time, super-nice. Linen always shrinks 6-8% so remember to take that into account. I washed the covers before use and washed the fabric for the bottom covers before sowing. The sheepskin is from Tiirinkosken tehdas, from their own sheep and when it gets cold I wish I had a full body suit of this, 'cause it's so thrillingly warm.

The lovely chandeliers are a Diy for this weekend, because the instructions are in this weekend's Iltalehti-magazine here in Finland. I love them, also linen, and they work great as christmas light substitutes in the living room right now, my favorites.

Now there is only relaxing to do, the sofas need lying and sitting so the covers will loosen up and look more relaxed themselves.

Tomorrow on Saturday its time for our Christmas market here in our station, it will be an amazing day, hope to see you there!

7 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. No niin, otetaanpas uusiksi tämä kommentointi oikealla profiililla ;-) Ihana idea nuo kattolamput, menevät kyllä heti tuunattavien DIY ideoiden listalle!

    Mukavia markkinoita!

    VastaaPoista
  3. Upeat lamput ja aivan ihanat sohva ja nojatuolit. Meillä on kohta jo sohvan vaihto edessä kun ollaan röhnötetty sohvatyynyt ihan littanaksi :=
    Mukavaa viikonloppua ja kivoja markkinoita!

    VastaaPoista
  4. Voi että miten upeaa jälkeä jälleen. Ihana päästä huomenna vihdoin näkemään teidän asema livenä!

    VastaaPoista
  5. Kiva oli käydä. Ihana tunnelma oli Parolassa. Säkit pääsevät kohta käyttöön. Tuo valaisin tuunaus on tosi hieno.

    VastaaPoista
  6. Upeat lamput ja SOHVAT!! Voi että! Oot kyllä taitava hamsteri ja tuunaaja!! <3

    VastaaPoista
  7. Hei, missä ompelutit päälliset? Kiinnostaisi tietää, kun sohvamme on kaivannut pitkään jo vaaleita päällisiä. Tyynyjä on monta ja niissä irrotettavat päälliset kuten rungossakin...en vain tiedä mitä mahtaisi maksaa ja missä...Hämiksen seudulla. Ihana tila kaikkineen !!

    VastaaPoista