maanantai 18. tammikuuta 2016

Joulukuuta ja vähän tammikuutakin


Voihan pakkanen sanon minä, kaipuu muihin vuodenaikoihin on aika huikea kun samaan paleluun änkäisee influenssa. Joten täällä on oltu aika hurlumhei, koitettu vain pysyä lämpimänä ja toipuilla hurjasta pöpöstä.



Tunnelmia siis nyt luvassa sieltä täältä ja kaiken maailman rästikuvia jotka jäivät tyystin näyttämättä kun joulukuun vaihe meni pöpöillessä.


Olo on ollut kuin meidän sänky realistisimmillaan, kaikki levällään ja karvaiset elukat hakevat lämpöä samojen vilttien välistä. Kuka sanoi että sottainen ei voi olla joskus jopa vähän kaunista..


No mutta siis, joulu meni omissa nurkissa hyvin syöden ja kynttilöitä poltellen ja se teki hyvää. 

Koko joulukuulle jäi valmiiksi hyvä fiilis työkiireistä huolimatta, kun järjestämämme ensimmäiset Joulumarkkinat menivät niin nappiin ja tunnelma oli katossaan. 



Ihmisiä riitti jonoiksi asti ja he jaksoivat ihanasti odottaa, popup-kahvilan luomuherkut menivät kuumille kiville ja ihmisistä paistoi hyvä fiilis. Kun lysti on ja kiire, niin unohdan kuvata ja niin kävi tälläkin kertaa. Sen kyllä lupaan, ja muut bloggaaja-myyjät jo pistivät sen lupaamaankin, että täytyy järjestää markkinat myös ensi jouluna. Se on varma!


Kun luomulinjalla mentiin, palveli runsasta kävijämäärää aseman pihassa kätevä Biomaja, siirrettävä, vuokrattava ja lämmin, kuivakäymälä, joka oli valtava apu.


Pullia ja muita herkkuja tarjoiltiin mitä vaihtelevimmista astioista, esimerkiksi vanhoista kyläkaupan kahviannostelijoista. 

Tämän vuoden uudenvuodenlupaukset ovat ehdottomasti blogin täyttäminen entistä tiheämpään, jääkööt kiire-taukoilu nyt sivuun ja aion blogata vaikka mikä olisi. Sen lisäksi on vielä uudet työkuviot kehittymässä samaan aikaan, kaiken maailman uusia juttuja siis rakenteilla!

Been down with a master case of the flu and the whole of December went flying by. Here are some moods as well as some market pictures from our first ever Christmas market. One of my New Year's resolutions is to definitely blog more, all sorts of new winds blowing and exciting things happening this year. So I will be here much more often, promise!

18 kommenttia:

  1. Talvi on muuten mukava, mutta kun aina tulee joku yskä tai nuha tai muu. Olen ekaa kertaa sun blogissa ja liityin lukijaksi. Ois tosi kiva jos tulisit kylään Aurinkokujalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta, aina joku köhä jyllää, pitkä syksy oli kyllä mun lemppari :) Niin ja hei ja kiva kun tulit!

      Poista
  2. Täällä vuoden toinen flunssakierros meneillään, jouluna alkoi. Kaksi päivää olin viimeviikolla terve, nyt kuumahorkassa koko perhe.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuumehorkka todella tuttu, kovasti pikaisia paranemisia!

      Poista
  3. Siellä influenssa ja täällä keuhkokuume. Ihan kamalia pöpösiä liikkeellä.
    Kauniilta teillä näyttää <3 Kiva päästä näkemään enemmän sun ihania juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, on juu vähän turhan järeitä pöpöjä, paranemisia kovasti sulle! Kiitos, minä koitan näyttää enemmän juttuja, jospa ehtisi nyt talvella käsittelemään tuon viime vuoden häätkin viimein loppuun :)

      Poista
  4. Jee,kuulostaapas hyvältä - siis ei se että olette olleet kipeinä vaan kaikki muu:) Mäkin päätin että nyt kyllä yritän postailla enemmän kuin kerran viikossa..no,ainakin toistaiseksi tahti on yhtä hidas kuin ennenkin mutta jospa se siitä :) Ja hei,mites meidän kahvittelut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin tuo on nyt ainakin yritys-kova-kymmenen-lupaus minulta :D Kahvittelua heti miten vaan kun saadaan auton akku, joka sanoi kanssa kylmillä kaput, vaihdettua uuteen :) Pian ehdottomasti!

      Poista
  5. Kun koulut aukaisivat ovensa niin flunssa tuli samassa aukaisussa - onneksi ei kestänyt kauan , vaan ymmärsi jatkaa matkaa - kaikki sitkeät pöpöt on syvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, hyvin syvältä, veit sanat suusta ;)

      Poista
  6. Polkaisetteko keväällä uusiksi - kevätkauden avajaiset tms. Harmittaa niin vietävästi kun flunssa pirulainen korjasi satoaan juuri tuona viikonloppuna. Paranemisia. Ritu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mehän pistetään ideoiden, sellaistakin ajatusta laitettiin vähän liikkeelle :) nuo pöpö-mokomat ei just ajankohtaa kysele, mutta aivan varmasti tulee uutta tilaisuutta päästä käymään!

      Poista
  7. Ihania kuvia ja tuo sänkykuva on niin suloinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kun joskus se realistinen arkikin osaa olla kaunista :)

      Poista
  8. Vähän on sellainen hytinä, että aseman arki on aina kaunista, olipa kyse koirien hoitamasta petaamisesta tai leivänmuruista keittiössä! Kun raamit on kohdallaan tuo "virheet" kokonaisuuteen inhimillisyyden. Hyvää ja menestyksellistä uutta vuotta sinulle! Uusia ideapostauksia odotellessa... käyn täällä tauon jälkeen varmaan taas useammin kun oman työn alla on vaihteeksi vanha villa.

    VastaaPoista
  9. Ihana tuo valoketju! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
  10. Tuo kuva, jossa teidän "karvaiset elukat" pötköttää sängyllä on ollut jo kuukausien ajan sellainen kuva, johon aina palaan. Se on jotenkin niin kaunis ja lämmin, että ihan tipi tulee linssiin... kiitos kuvasta!

    VastaaPoista
  11. Tuo kuva, jossa teidän "karvaiset elukat" pötköttää sängyllä on ollut jo kuukausien ajan sellainen kuva, johon aina palaan. Se on jotenkin niin kaunis ja lämmin, että ihan tipi tulee linssiin... kiitos kuvasta!

    VastaaPoista