keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Vajan muodonmuutos osa 1 / Shed makeover part 1


Joka päivä kun on ollut hyvä keli, tai vaikka ei niin mahtava, olen puuhannut parisen viikkoa meidän ulkovajan parissa. Mielessä se oli ollut jo pitkään että tästä pitää tehdä oikeasti toimiva ja kaunis, sellainen unelmien puutarhavaja.
Tai ainakin niin unelmainen kuin saa 2,6 x 3 m vajasta.


Tässä on ennen räpsäys jonka maltoin ottaa juuri ennen maalauksen aloitusta. Seinät raakalautaa jotka kaipasivat valoa mutta kivasti virttynyt lattia, jolle päätinkin olla tekemättä mitään. Vaja on 60-luvun saunarakennuksessa ja tiesin että vähällä vaivalla tästäkin saisi upean.


Seinät maalasin yhdellä lempparimaaleistani, Into-maalilla joka oli sävytetty Kaoliini-sävyyn. Heti kun on vähän sävyä valkoisessa maalissa, peittää se paljon paremmin. Sitten maalasin monta päivää ja noin tasantarkkaa 6 litraa meni maalia ja halusinkin että yksi kerros saa riittää. Pieni tila raikastui valtavasti! Valoa tuli paljon ja ikkunattomuuskaan ei enää haittaa. 


Vajaan oli heti selvä että pitää saada kaikki puutarhatyökalut paikalleen
ja niitä varten piti tehdä ihan hillitön naulakko.

Yli 40 tappia yksistään meni tähän pisimpään naulakkoon, Askartelukaupasta tapit ja reiät tein pylväsporakoneella vanhaan kierrätyslautaan. Tämänkin vielä maalasin ja tein muutaman lyhyemmän naulakon runkopalkkien väleihin.



Vastakkaiselle seinälle tarvittiin hyllyt ja säästin aikaa ja vaivaa Ikean kannattimilla.


Hyllylaudat on vanhaa purkulautaa ystävien ulkorakennuksesta jota kävimme purkamassa muutama vuosi sitten. Ihanaa lautaa jota olenkin jo käyttänyt sinne sun tänne. Laudat olivat vähän synkän tummat alapuolelta niin annoin niille pikaisen valkopesun. Lusikallinen, jos sitäkään, valkoista maalia isoon mukilliseen vettä ja sitten sively pariin kertaan, aurinko kuivatti ja eikun paikalleen.
Takimmaiset laudat sovitin tukipalkkeihin lovettamalla.



Pöytätasoa räknäsin päässäni todella pitkään, että millaisen siitä tekisi. En halunnut pystyjalkoja tielle joten kaikki piti saada piiloon. Kunnon kakkosneloset ja pystylauta edessä hoiti rungon tarpeeksi tukevaksi, kunnon ruuvit työhön ja tästä tuli mahtava.


Nainen ja sähkötyökalut, kyllä oli mukavaa puuhaa tämä vaja. Huomenna näytän valmiin lopputuloksen!

Our shed make-over got started a few weeks ago, an idea that had been brewing for long and now it was time. This small 2,6 x 3 meter space needed a brightening update and functionality. No window made it very dark and it was just a dump for everything and one could not find anything.

Slightly greyish white was the key, one coat of paint was enough to bring light into the space. All the garden tools needed a huge hanging rack so I made one, actually four of them to hang all big and small tools in their place.

The shelves are made of recycled wood and Ikea shelf brackets, I white washed the boards ever so very slightly from the surface so they wouldn't be too dark. The table is wall to wall and I wanted to make it with an "invisible frame", so no legs in the way. Some two by fours and more recycled boards, it came out fantastic. One woman and power tools, I had fun making this shed. Tomorrow I will show you the outcome, can't wait!

1 kommentti:

  1. Aivan upeasti kirkastui vajan ilme ja tuo naulakko on ihan huikean upea. Nyt kyllä innolla odotan näkeväni tuon pöytätason valmiina.

    VastaaPoista