maanantai 5. lokakuuta 2009

Ankaraa remonttia osa 1: Kaksoisvartiotupa

Remontti on vallannut täysin viime aikoina meidän arjen ja hyvä kun on ehtinyt istumaan alas ja hengähtämään. Asemallakin riittää tekemisensä tällä hetkellä mutta oli aika keskittää energiat hetkeksi toiseen asuinrakennukseemme, kaksoisvartiotupaan ja sen remonttiin. Toisen vuokralaisemme valitettavasti edesmentyä vähän aikaa sitten oli aika remontoida tätä arviolta 1905 valmistunutta taloa monelta osin.

Tervetuloa siis katsomaan mitä täälläkin tapahtuu! Järjestimme purkutalkoot viikonloppuna jonne saimme hurjasti osallistujia ja kun hihat pistettiin heilumaan olivat tulokset aivan hämmästyttäviä.

Remontin kohteena oli talon pienempi asunto, 49 neliöinen yksiö, jossa on vuosien aikana ripoteltu jos sen sun toista tarpeetonta materiaalia joka pinnalle. Ensimmäisenä huoneista alkoi purkautumaan kattomadallukset.

Ja sieltähän se paljastui, keittiön kellastuneen ja erittäin likaisen pahvilaatoituksen alta..
Erittäin hyväkuntoinen helmiponttipaneelikatto, jonka piilottamisessa ei ollut mitään järkeä, 20 cm madallus ei edes lämmittänyt tilaa.

Keittiöstä lähti myös muovimatot ja pahvipäällysteet, alta paljastui täälläkin alkuperäinen ponttilautalattia.

Myös olohuone/makuuhuone oli madallettu oikein urakalla kipsilevyillä ahtaaksi ja lattia päällystetty linoleum-matolla.

Kellastuneet ja likaantuneet päällimmäiset pinkopahvi- ja tapettikerrokset saivat kyytiä, alta löytyi osasta seinää hyväkuntoiset puukuitulevyt ja osasta seinästä paljastui uskomattoman kauniita tapettikerroksia ihailtavaksi. Tottakai myös lattianpäällysten alta paljastui erittäin hyväkuntoinen puulattia.


Madallus lähti myös riuskojen purkajien toimesta hurjaa kyytiä pois ja keittiön kattoakin parempi kuntoinen katto paljastui alta, sekä alkuperäinen 3,5 metriä mittaa pääsi taas hengittämään vapaasti lasivilla-hirvitysten piilosta.

Osiin seiniin lisättiin puukuitulevyt joista ne puuttuivat, vanhoista hirsistä oli erittäin kiehtovaa nähdä että osa hirsistä oli selkeästi purkuhirsiä jostakin vielä vanhemmasta talosta, punamultamaalia siellä täällä sekä osassa hirsissä jopa savutuvan tummentamaa pintaa.

Ja tietoja löytyi milloin oli "insulaattia" seiniin laitettukin, nämä hyväkuntoiset puukuitulevyt saivat jäädä paikalleen ehjinä ja odottamaan jälleen uusia tapetteja.

Eikä tässä vielä kaikki, remonttiryhmä oli niin tehokas että viikonloppuna saatiin valtavasti aikaiseksi, lisää tästä kaikesta varmasti tiedossa, ja niin supervaltavat kiitokset talkooporukalle! Te olette korvaamattomia!

Renovation has lately taken over our lives completely, it was time to show a bit of lovin' to our other house as well, particularly to the smaller apartment in this house built in 1905. We had a big crew of helping hands for the weekend, amazingly we tore down all of the parts we needed to, in just one day, which we thought would take much longer! We got rid of all the useless linoleum coverings and much more, now the house can breathe again, and we can begin the restoration of the original floors and ceilings. Much more renovation stories to come as the helping crew of friends and family with superpowers truly made their magic!

26 kommenttia:

  1. Uskomaton urakka, onneksi ei tarvitse yksin ahertaa. Teillä ei siis todellakaan katsella televisiota iltaisin... ja kuntosalia on ihan omasta takaa.
    Voimia jatkoonkin.
    t.Ulla

    VastaaPoista
  2. Kiitos raportista, äärimmäisen mielenkiintoista. Harmi, että me muut maksaisimme, jos pääsisimme remontin tekoon, kunnon hikiseen hommaan, ja toisilla sitä on liikaa...

    VastaaPoista
  3. Aivan tavattoman mielenkiintoista! Työtä varmasti riittää vaikka mimmoiselle porukalle, mutta lopputulos korvaa aivan taatusti jokaisen työhön käytetyn minuutin. Kiitos kun jaat tätä kaikkea meidän kanssamme :)

    VastaaPoista
  4. Huh huh, onpa siellä laitettu tuulemaan! Todella palkitsevaa tuommoinen, kun alta löytyy vanha kauniisti säilyneenä. Voi vain ihmetellä noiden madallusten tms järkevyyttä.

    VastaaPoista
  5. Hienoa, on ihanaa, kun alta löytyy oikeaa, hyväkuntoista puupintaa, joka kestää vielä pitkään, toisin kuin nuo monet esim. 70-luvun pinnat. Voimia remppaan!

    VastaaPoista
  6. Uskomatonta touhua piilotella kauniita kattoja rumilla hökötyksillä!!!! :O

    VastaaPoista
  7. Ulla, hyötyliikuntaa tulee kyllä mukavasti :) Välillä aivotonta viihdettä on pakko saada, nyt tämä kuukausi täytyy pinnistää.

    barbro v, onpa ihana kuulla näinkin päin, me voidaan erittäin mieluusti kutsua lisä-ihmisiä seuraavaan talkooseen ja kaikki jotka tekemistä kaipaa, meillä ei myöskään nälkä jää kurnimaan työn lomaan!

    Inka, mukavaa kuulla kun näinkin karuista remonttipuuhakuvista on iloa ihan tälläkin tavalla :) välillä täytyy ihan astua taaksepäin ja miettiä mitä on jo saavutettu, niin ei jatkuvasti mieti mitä on vielä tiedossa.

    Outi, onneksi löytyikin näin hyväkuntoista pintaa, katsoimme huuli pyöreänä kun näimme kipsilevyistä että nekin oli paikoilleen laitettu vasta -95! Kaikkea sitä...

    Niina, näinpä, kyllä kunnon 5 cm paksuinen lattialankku päihittää ohuen muovikalvon mennen tullen :) ja kiitoksia, tuleekin tarpeeseen!

    Pieni lintu, onhan se ollut varmaan jonkinlainen mielenhäiriö, kun halutaan sileätä pienien urien tilalle, maksaneetkin varmaan pintamatskut aikamoisesti.

    VastaaPoista
  8. Oooh! Ahkera porukka ollut.

    Respectiä!!!

    VastaaPoista
  9. Onneksi yllärit oli positiivisia! Kyllä teillä vaan siellä touhua riittää, kiva että on talkoolaisia.

    VastaaPoista
  10. Mielenkiintoista puuhaa! Ihan tulee oman talon purku mieleen. Tosin teillä onneksi ei niin pitkälle mennä että purettaisi kokonaan niin kuin meilläpäin. Aina jännää nähdä mitä pintojen alta tulee esiin.

    VastaaPoista
  11. *aplodeeraa* Melkoiset urotyöt! Lämpimät onnittelut kattopaneelien ja lattialankkujen johdosta <3

    VastaaPoista
  12. Talkoilla saa kyllä nopeasti aikaiseksi! Upeita yllätyksiä teillä löytyi.

    VastaaPoista
  13. Minä en vaan voi ymmärtää noita sisäkaton madalluksia sitten millään ... ???
    Hyvää työtä!

    VastaaPoista
  14. Usein pinnanalta kuoriutuu oikea "Helmi",niinkuin teidänkin brojektissa taitaa päästä käymään,kun ne "ihan oikeat"materiaalit alkaa löytymään.Upeaa työtä teette.TSEMPPIÄ!!!!!

    VastaaPoista
  15. Mielenkiintoista lukea "raporttiasi". Vaikka kova työ rempata, niin hyvä ja antoisaa että alta löytyy niitä vanhoja alkuperäisiä matskuja. Ettei niitä ole hävitetty, kun sitäkin tapaa aivan liikaa.

    Jään odottelemaan innokkaana miten homma etenee... ;)

    VastaaPoista
  16. Kiitos kannustuksista, tätä energiaa tässä tarvitaankin!

    Ihanaa kun suurin osa paljastuneista asioista huoneistossa ovatkin olleet mukavia yllätyksiä, vähän harmillisempia kyllä myös tulossa, mutta kaikestahan sitä selviää kun ottaa vain yhden asian kerrallaan :)

    VastaaPoista
  17. Mielenkiintoista seurata projektejanne! Sellainen tuli mieleen, että mitä aiotte yksiöllänne tehdä?

    Jos laittaisitte siitä pienen hotellin tällaisille asemattomille vanhan kaipaajille, niin tulijoita varmasti piisaisi! Ei ehkä joka illalle, mutta muutamalle viikossa. Ainakin kesäisin. Ainakin minä :)

    VastaaPoista
  18. Tavattoman mielenkiinoista seurata mitä olette saaneet aikaiseksi. Lenkkeilen usein ohitsenne ja kyllä on niska kipeä kun pää kääntyy ihastelemaan asemaa ja sen pihapiiriä. Tarkkana saa olla ettei jalkohinsa kompastu kun samalla yrittää eteenpäin mennä ja pää kenottaa väärään suuntaan. Mahtaa olla kulkuni hupaisan näköistä. Ne nimet siellä teidän seinässä Tiina ja Taina, he olivat lapsuuden kavereitani.
    Heti vuokraisin tuon asunnon, ei taidan 5 henkinen perhe sinne mahtua :) voishan se olla äidin oma rentoutumis paikka :)
    t: Outi, täältä kirkon kupeesta

    VastaaPoista
  19. Aivan samaa touhuilua mekin olemme tässä viikkoja kahden tehneet mieheni kanssa, haaveilevia tonttuja olemme molemmat ja jäämme aina ihmettelemään sanomalehtiä ja kaikkea mitä seinien välissä on..siksi varman meidän purku on niin hidasta hommaa. Välillä ihan hammasharjalla varovasti harjaan esiin nitä 1800-luvun artikkeleita..sitten me etsimme ne netistä ja printtaamme ne artikelit..hih...hupsua hommaa. Mutta kiaa ja jänittävää myös kun talo avaa salaisuuksiaan. Ihana huone teillä...nuo huoneet ovat niin avaria ja korkeita=) Kaunista tapettia sielläkin löytynyt.

    Tsemppiä=)

    VastaaPoista
  20. Simpukka, pikku hotellissahan on itse asiassa ideaa! Mutta tällä haavaa ideana olisi ihan vuokrata tämä remontin jälkeen jollekulle tilavaa yksiötä kaipaavalle :) Tästäkin lisää tietoa hetimiten kunhan saamme remontin valmiiksi.

    Outi, ihana kuulla että inspiroi! Monta tiinaa ja tainaa löytyikin tuolta miehen työhuoneen seinältä, niitä monesti ollaan koitettu maalilla peittää ja mietitty mistäköhän nämä henkilöt nyt löytyvät ;D Voi taina ja tussin jäljet sentään ;) Kiitos kun osasit kertoa, täytyykin joskus osua kohdalle pihaan lenkin aikaan :)

    mimmuli, kuulostaa niin tutulta! Mutta sehän on puoli iloa kun saa ihailla aj rapsutella esiin niitä pieniä aarteita mitä rakenteista löytyykään, innostaa jatkamaan :) Välillä naurattaa että mitäköhän muut ajattelee kun eritoten tapettikerroksia voisi ihailla vaikka kuinka paljon..

    VastaaPoista
  21. Huvittavan näköinen tuo madallus olohuoneessa, kun katto on laskettu ihan ikkunan päälle :) Onpas teillä urakkaa! Varmaan lopputuloskin sitten palkitsee.

    VastaaPoista
  22. Hanni, oli juu todella erikoinen ratkaisu, oli kadotettu samalla ylälista ikkunasta mutta onneksi taitaa löytyä aitoa vanhaa muualta korvaamaan :)

    Outi, vielä piti muuten sanomani että kyllä meillä löytyisi varmaan ratkaisu viiden hengen perheellekin täältä :)

    VastaaPoista
  23. Vau, ihan tosisaan? Minkälainen ratkaisu löytyisi. Ihan tosissaan kiinnostaisi.
    t.outi

    VastaaPoista
  24. Outi, kaksoisvartiotupa on ollut alunperin yhtenäistä kotia koko talo, talosta löytyy vielä jättimäinen kaksio, yksiötä ja kaksiota ei erota kuin piilotettu ovi toisistaan. Nyt on toinen puoli remontin alla ja tulevaisuudessa varmasti toinen puoli, nämä olisi varmaan ajatus yhdistää ennalleen tulevaisuudessa :)

    VastaaPoista
  25. Hienoa nähdä joka kerta kun porukka poistaa muovilattioita ja kattojen madalluksia. Niiden täytyy olla belsebubin keksintöä. Tsemppistä jatkoon ja lisää sikaenergiaa kaikille!

    VastaaPoista